keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Herättelen blogiani kuntoon...

 

Hei,

kaikki rakkaat lukijani, nyt kun lukuvuosi opiskeluista on lopussa, niin ajattelin herätellä blogini uuteen uskoon.  – olen pidempään jo miettinyt siirtyä kirjoittamaan asioita, koska olen joutunut rajun kiusaamisen kohteen somessa. Tekijänoikeuksia rikotaan paljon ja ne viedään internettiin (prosessi menossa siitä, myös tämä teksti on tekijänoikeudella suojattu mikäli joku tämä jossain julkaisee ilman lupaani). Yritetään paikantaa minun osoitettani.

ihmettelen suuresti miten minä joka opiskelee ja urheilee taas kun kuumetta ei ole, niin miten ihmeessä elämäni kiinnostaa paljon. Mieheni juuri soitti ihmiselle, jota joskus tapailin, ja kertoi hänelle muutamia faktoja. Hän oli siis yrittänyt ottaa selville kaikkea.

Mitä tulen täällä kirjoittamaan? - todennäköisesti kerron miten kiusaaminen alkoi, ja mikä on syy siihen.

Mieheni työkaverit myös kirjoittelevat asioita nettiin ja liioitteluin versioin, mutta nämä muut: - suurin osa näistä kiusaajista istuu kotona työttöminä Kelarahoilla, onhan näistä tehty tutkimuksia ketkä ihmiset kirjoittavat nettiin ylipäätään pahaa ihmistä tai saati seurata toisen elämää, että eivät kaikki asia ole ihan hyvin, siitä myöhemmin lisää.

 niin että opiskelupaikkaan otetaan yhteyttä. Koulutustaustasta valehdellaan ja valehdellaan myös mitä opiskelen?  -siitä tulen todennäköisesti kirjoittamaan.

Tulen kertomaan varmasti myös uskosta, usko ollut minulle aina tärkeä. Kirjoitan omin näkökulmin, tein esseen Hebrealaiskirjeestä, ja jäin koulutoverin kanssa miettimään, että tehdään siitä blogikirjoitus. – oma näkökanta siitä, vaikka ei ole arvostettu teologi, ja vasta kun opiskelee, niin mielenkiinnolla kirjoitan omia näkökulmiani. Tiedän, että opettajat seuraavat someani, niin varmasti tätä tulee lukemaan.

Voitte antaa minulle myös ehdotuksia mitä kirjoitan. Olenhan koko kevään kirjoittanut kirjaa opiskeluista.

- Siunausta

- Jarna

Herättelen blogiani kuntoon...

  Hei, kaikki rakkaat lukijani, nyt kun lukuvuosi opiskeluista on lopussa, niin ajattelin herätellä blogini uuteen uskoon.   – olen pidemp...